On Pilvikerros Kerran kesäilta, kun aurinko laski taivaan reunalle, lähdin metsän polulla ylöspäin pilvikerrokseen. Polku oli kiemurtelevainen, mutta puut heiluttivat lehtiään kuin tervehdykseksi, ja metsän tuoksu – puun hiekka, marjojen makeus – sekoittui tuuleen. Kun saavuin huipulle, hengitykseni pysähtyi: taivas oli peitetty On Pilvikerros ja oransseilla pilville, jotka loistivat kuin tulipalloja. Alla metsä laajeni kuin vihreä On 2.0 Chili Ruoste ja pientä kylää näkyi kaukana, talot pilkottivat valoja kuin pienet tähdet. Tuuli viilsi hiuksia, mutta se ei tuntunut kylmältä – se oli kuin luontojen suudelma. Istuin kiven päälle ja katselin, miten aurinko sulkeutui pilvien taakse, ja taivas muuttui siniseksi ja violetiksi. Pilvikerros ei ollut On 2.0 Farkunvalkoinen paikka – se oli kohtaamispaikka minun ja luonnon välillä. Kun palasin alas, sydämeni oli täynnä rauhaa. Se oli hetki, joka pysyy mielessäni, kun kaipaan taivasta ja hiljaisuutta.